Jouluhalko - gluteeniton


Meillä kotona tehtiin tänään Jouluhalko. Tämän illan vieraat saavat tätä herkkua maistella. Kuvan näin netissä ja reseptinkin löysin, mutta en tehnyt samalla ohjeella. Hieman muunsin ohjetta. Ja jaan sen nyt teidän kanssa, namskis.

Tarvitset pohjaan: 

4 kananmunaa
1dl perunajauhoja
1dl sokeria
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täytteeseen: 

150gr maitosuklaata
1 sitruunan kuori
2 dl ranskankermaa
4dl kuohukermaa
hieman kaakaojauhetta koristeeksi viellä


Tee näin: 

1.Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet vuorotellen hiljaa sekoittaen.
2.Vältä turhaa sekoittamista.
3.Kaada taikina leivinpaperille ja paista 225 asteessa n. 7 minuuttia riippuen uunista. Tarkista kypsyys hammastikulla.
4. Kun taikina valmis, kumoa se toiselle leivinpaperille, johon olet ripotellut hieman sokeria,ettei taikina tartu toiseen leivinpaperiin kiinni.
5.Kääri taikina napakkaan rullaan leivinpaperiin ja laita jäähtymään. 
6.Valmista sillä aikaa täyte seuraavalla tavalla: 

1. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa.Jos sulatat mikrossa, niin tee se  30sekunnin pätkissä välillä sekoittaen, koska mikro lämmittää epätasaisesti suklaa voi palaa.
2.Anna suklaan jäähtyä. Raasta sitruunan kuori.
3.Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita suklaan joukkoon ranskankerma ja yhdistä sitten kermavaahtoon ja lisää myös sitruunan kuori

7. Avaa taikinarulla ja levitä päälle n.1cm paksusti täytettä jätä loput kun koristelet halon päältä.
8.Kieri napakkaan rullaan ja anna vetäytyä jääkaapissa n.2 tuntia.
9. Leikkaa päät suoraksi. Leikkaa tämän jälkeen vinosti päät ja aseta palat kuvanmukaisesti. Sommittele ennenkuin asetat ne lopullisesti. 
10.Levitä loppu täyte päälle ja koristele haluamallasi tavalla.
Itse kävin pihasta hakemasta hieman rekvisiittaa ja pesin neulaset ja käytin myös tähtianista sekä tomusokeria.






♥Teitkö Jouluhalon tällä ohjeella? ota kuva ja jaa se instassa hästägillä #Marenkimesta #Marenkimesta 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sitruuna-ananas kuivakakku

Appelsiini, kookos-valkosuklaa juustokakku

Lemon-curd juustokakku